Scarborough Fair

Sairastava puutarha

2011-08-31T11:22:00.003+03:00

Vietin kaksi päivää meidän "mökkipuutarhassamme" (ei se nyt mikään mökki ole, mutta emme siellä asukaan, joten sikäli nimitys sopii) tarkoituksena syyssadon tarkastelu.

Sain vähän aikaa sitten luettua loppuun jonkun puutarhakirjan, en muista minkä niistä - siinä kuitenkin sanottiin, että puutarhat kuolevat omistajiensa mukana, käytännössä. Taisi olla Venetsian kirja (ks. sivupalkki). Ajatuksena oli, että puutarha on aina omistajansa näköinen, ja kun puutarhasta vastannut omistaja kuolee, hoitamattomana puutarha menettää ominaisluonteensa nopeasti ja villiintyy tunnistamattomaksi. Muuttuu peruuttamattomasti. Puutarhaa ei voi säilöä. Ajatus oli kipeä, mutta vapauttava: tajusin, että en voi yksinäni restauroida puutarhaa sellaiseksi, mitä se joskus oli. Tajusin myös, että se, että minä häärään nyt puutarhassa ehtiessäni, muuttaa puutarhaa minun näköisekseni, eikä vain säilytä sitä, vaikka säilyttäminen/ylläpito olisikin ehkä ollut ensi tarkoitukseni. Olen ollut naiivi, mutta tunnen helpotusta: kukaan ei olisi voinut säilyttää puutarhaa omistajan kuoltua omistajan näköisenä. "Puutarhat kuolevat omistajansa mukana" -ajatus sattuu mutta vapauttaa yleistyksessään. Tämä ei olekaan minun vikani.

Minun vikani sen sijaan taitaa olla, että päärynäpuu ei tänäkään vuonna tuottanut yhtään hedelmää, kirsikkapuu ei myöskään; valkea kuulas-omenapuukin on murjottanut karsimisesta asti. Leikkasin puut kaksi vuotta sitten, ja taisin leikata huonosti, sillä viime vuonna eivät tuottaneet satoa, eikä nyt taas tänäkään vuonna. Olivat kyllä leikkaamisen tarpeessa, mutta nyt pelkään selvästi leikanneeni liikaa.

Muutenkin satovuosi on pettymys: lempiluumuissani on jokin itiötauti: suurin osa oli vielä raakoja, mutta kypsät olivat itiökuorrutteen peitossa ja iljettäviä. Keräilin maasta kaikki sairaat luumut ja kurkottelin harjan päädyllä loput sairastuneet luumuyksilöt puusta kuin krikettiä pelaten: jos ne jättää puuhun tai maahan, itiöt leviävät muihin vielä kypsyviin luumuihin. Taitaa kuitenkin koko luumusato olla pilalla: parissa luumussa ei näkynyt itiöitä, mutta olivat kypsiä, outo erivärinen laikku luumun kyljessä. Leikkasin auki ennen puraisua: toisessa oli yli sentin mittainen mato kiven kyljessä. Hyi että! Tosiaan tuntuu, että puutarha sairastaa ja on nyt jonkinlaisessa kriisissä nyt tänä vuonna.

Mustat viinimarjat olivat vielä poimintakelpoisia: hiukan pieniä ja vetisen makuisia, mutta ainakin pensas on elossa. Punaviinimarjapensaassa oli isoja kuolleita oksia, eikä satoa. Ainakaan en ole ainoa, joka punaviinimarjapensaat tekevät kuolemaa: samaa valittaa Maija Asunta-Johnston Naiset eivät syö retiisejä-kirjassaan: kuivuuteen kuolevat hänen punaviinimarjapensaansa.

Kuunliljat oli taas kesän aikana syöty, etanoiden ruoaksi menivät. Hanna Tuurin Irlanti-kirjasta (ks. sivupalkki) sain vihjeen, että etanoihin kyllästynyt puutarhuri oli siirtänyt kuunliljansa ruukkuihin kasvamaan. Hyvä idea. Samasta kirjasta löysin myös kuvauksen siitä, miten etanat tapetaan vain polkaisemalla jalalla: tähän en ole pystynyt, mutta tuntuu helpottavalta, että muillakin on ongelmia - ja etenkin ratkaisuja! - etanoitten tuhoille.

Lisäksi kitkin auki koko kivitetyn terassin: sammal ei minua haittaa, mutta sammaleissa oli alkanut kasvaa jos jonkinlaista rikkaruohoa, ja koko kivetys oli todella epäsiistin ja rajattoman näköinen. Kitkemispuuhassa meni koko päivä ja loppuvaiheessa olin ihan poikki. Inhoan kitkemistä, yksinkertaisesti inhoan. Mutta se oli pakko tehdä.

Sellainen katsastusvisiitti. Ainoa varsinainen ilonaihe oli uusimassa pikku omenapuussa olleet kypsät, pienet vaaleat, makeat punaviiruiset omenat, joita oli vain noin kymmenen kappaletta, mutta jotka maistuivat täydellisiltä. Kaikki ei sentään ole vielä pilalla!

Brestin kasvihuoneessa

2011-08-13T17:17:00.028+03:00

Calliandra slaneae

Brestin kasvitieteellisen puutarhan kasvihuone (les serres) tarjosi mahdollisuuden pieneen trooppiseen puutarhakävelyyn sadepäivänä. En saisi valittaa Bretagnen sateesta: eilisessä Le Monde-lehdessä ranskalais-intialainen psykiatri Rahmeth Radjack mainitsi oppineensa "rakastamaan sadetta" bretagnelaispuolisonsa myötä.

Joskus kyllä toivon, että Brestissä olisi samanlaisia katettuja käytäviä sateen varalle kuin Italiassa oli ruhtinaille (kotipalatsista tuomiokirkkoon jne.) : olisi kyllä käyttöä! Käytävien sijaan saamme alueen ostoskeskuksiin johtavan raitiovaunuverkoston (le tram) ja yhä nopeamman junayhteyden Pariisiin.

Mitä tulee itse kasvihuoneeseen, se oli melko pieni, mutta pääsymaksuun (n. 5 e) sisältyi pieni opaskirjanen, ja näyttelyyn kuului useita uhanalaisia kasveja. Kasvihuoneissa ei ollut tukahduttavan kuumaa vaan aivan miellyttävää, ja toki : jalat pysyivät kuivina. Kasvien nimet laitan latinaksi, koska esittelyissä olivat latinaksi enkä ole varma suomenkielisistä.

Cheirolophus massonianus Madeiran ja Porto Santon saarilta

Tämä kuului orkideasukuun: coelogyne jotakin...

Hibiscus storckii, nimetty botanisti Storckin mukaan, löydetty Fidji-saarilta (voi kyllä olla jokin muukin hibiscuksista: niitä oli näyttelyssä useita...ehkä mun ei kannattaisi yrittää nimetä näitä näin jälkikäteen!)

Marja-aarre

2011-08-10T22:12:00.010+03:00

Sisäinen metsästäjä-keräilijäni on vihdoin tyytyväinen: kolmen vuoden ajan olen haaveillut, että olisin Bretagnessa karhunvatukoiden ( les mûres) poiminta-aikaan, ja tänä vuonna onnisti!

Tänä vuonna onnisti oikeastaan kahteen kertaan, sillä ensin pääsin marjastamaan baskimaassa Etelä-Ranskassa ja nyt sitten vielä täällä tutummilla seuduilla. Apajalla oli selvästi jo käyty, mutta kauimmaiset pensaat oli jätetty rauhaan. Suuri osa marjoista oli vielä raakoja, ne jätimme luonnollisesti kypsymään.

300 grammaa oli päivän saalis: nautimme osan lettujen kanssa ja loput - rasiallisen - pakastin talvea varten; pakastettaessa maku mielestäni muuttuu, joten olisin mielummin hillonnut, mutta nyt ei oikein ole aikaa.

9. elokuuta 2011 jää muistoihin aurinkoisena karhunvatukka-aarteen päivänä, tyynenä merenä ja purjeveneinä ulapalla (yhdellä oli punaiset purjeet).

Tänään on juuri oikea aika...

2011-08-09T15:24:00.010+03:00

Naapurin päärynäpuu ja söpöksi kunnostettu muuripuutarha

Persikkapuu Bastide Clairencen ylänkökylässä

Kukkivat puut ovat ihania. Tämä yksilö koristi rinnettä baskimaassa Bastide Clairencen kylässä. En tiedä mikä se on, mutta kaunis se oli. Hedelmäpuut ja eksoottiset kukkapuut tuntuvat suomalaissielulleni varmasti samalta kuin kaupunkilaislapselle lehmä: hei, tuosta se maito tulee! Hiukan sama kuin kesäkuun Eeva-lehdestä bussissa lukemani juttu kosmologi Kari Enqvististä, missä hän kertoi, että joskus 60-70-luvulla nähneensä ensimmäisen kerran ulkomailla myynnissä tuoreita aprikooseja ja vaikuttuneensa siitä!

Kukka- ja satosesongit menevät - luonnollisesti - täällä Ranskassa ilmaston takia eri lailla kuin Suomen olosuhteissa. Kasvitieteilijä Dahlin mukaan nimetyt kauniit daaliat, jotka yhdistän syksyyn, ovatkin kesäkukkia. Pihlajanmarjojakin näkyi puissa jo kesäkuun lopussa. Paikallinen Plougastelin mansikkakausi oli kallis ja livahti ohi hintojen laskematta; ruusukausi on pidempi ja isokukkaisempi varhaiskeväästä myöhäissyksyyn. Hämmentävää mutta samalla myös kiehtovaa: jos minulla olisi täällä puutarha, voisin kasvattaa siinä kaikenlaista, mistä Suomessa ei tulisi ajatelleeksikaan (ainakaan ilman kasvihuonetta/kasvien siirtämistä talvehtimaan ruukuissa sisälle...tosin täälläkin sen ehkä joutuisi tekemään).

Nyt elokuussa alkaa olla otollinen aika poimia tuoreina herkullisia, makeita karhunvatukoita, jotka kasvavat useissa paikoissa; rinteissä ja polkujen varrella villinä ja joita ranskalaisetkin poimivat (mutta alaoksilta ei ketuilta tarttuvien tautien takia kuulemma kannata poimia). Etelässä, juuri Bastide Clairencessa, poimin jo hiukan vanhan juutalaisen hautausmaan vierestä; nyt olisi aika lähteä "kotona" Brestissä vakioapajalle. Naapurin päärynäpuukin on täynnä hedelmiä, mutta toisin kuin muutama vuosi takaperin, tontti ei ole enää hylätty vaan tänä vuonna uudet naapurit poimivat satonsa (oikeutetusti) itse. Meillä ei ole täällä ikkunalautaa (kröhöm: lue "ranskalaista parveketta") kummempaa kasvatusmahdollisuutta, mutta jos olisi, hedelmäpuut (varjoisa viikuna!) ja ehkä värikkäät oleanteripensaat olisivat varmaankin ensimmäisenä listallani.

Täällä ei ole tällä hetkellä mitään kasvatettavana: ihailen ikkunasta naapurin puutarhaa ja myös naapurien pientä kissaa, ja valmistelen retkeä meripolulle karhunvatukoita poimimaan. Pitää nyhjäistä siitä mistä voi.

Etanoista

2011-07-19T15:13:00.008+03:00

Koska suurin osa googlettajista löytää blogiin etanaongelma-hakusanalla, pieni uudelleenpostaus aiheesta (en ole asiantuntija, puhun vain omasta kokemuksesta):

Mökkipuutarhassamme jättietanat söivät erityisesti kuunliljan lehtiä rei´ittäen ne rumiksi. Nopein löytämäni ratkaisu etanaongelmaan oli metsästää niitä iltasella: keitin teekannussa kuumaa vettä, vein teepannun ja syvän lautasen ja pihdit puutarhaan, ja löytäessäni jättietanoita kaadoin kuumaa vettä syvälle lautaselle ja noukin jättietanat kuumaan veteen kiehumaan. On tärkeää, että vesi on kuumaa, että kuolevat nopeasti.

Käytäntö tuntuu ehkä julmalta, mutta vähensi etanakantaa nopeasti. Lisäksi voi yrittää eristää etanoitten pääsyä lempikasveihinsa laittamalla kasvien juurelle erilaisia mekaanisia esteitä (laitoin soraa ja kahvinpuruja & munankuoria, mutta parempiakin ja nätempiäkin keinoja varmaan on - aloin vaan olla aika epätoivoinen etanoitten rynnistykseen).

Tänä kesänä kuunliljat saivat alkukesästä olla rauhassa, mutta nyt olen huomannut taas reikiä ja myös etanoitakin. Puutarhan yleissiisteys (lyhyt ruoho, valon pääsy) ilmeisesti vähentää etanoiden viihtyvyyttä myös, jos ei halua niitä alkaa tuhoamaan. Lykkyä tykö!

Seuraavaksi pitäisi mökkipuutarhassa perehtyä kasvitauteihin tuholaisten sijaan: osassa ruusuja, eripuolella puutarhaa, on alkanut näkyä oranssinpunaista tomua varressa, onkohan ruusuruoste tms.? Onko kellään lukijoista sattumoisin kokemusta miten taudista pääsisi eroon (mieluiten ei-kemiallisesti jos mahdollista)?

Rhodoparatiisi

2011-06-13T23:22:00.013+03:00

Tässä muutama kukkakuva vielä Trévarezin rhododrendroneista. Kamerasta loppui kesken kaiken - ei filmi vaan - akku, joten osa herkullisenvärisistä rhodoista jäi valitettavasti tallentamatta.

Trévarez: kiviaiheita

2011-06-13T14:52:00.010+03:00

Veden lisäksi kivi oli hyvin edustettuna Trévarezin linnan puistossa (Ranska, Finistère). Materiaaleista en ole ihan varma, mutta Bretagnessa käytetään paljon paikallisia kivilajeja: vaaleahkoa harmaagraniittia ja grafiitinharmaata liuskekiveä (ardoise). Luulisin, että italialaistyyppinen suihkulähde oli graniittia ja modernimmat olivat liuskekiveä.

Iirikset kasvoivat liuskekivialtaissa (jotka olisivat kipeästi kaivanneet pientä kunnostusta)

Näitä tummasävyisiä modernimpia suihkulähteitä oli rivissä useampi: vaikutelma oli hiukan tankkimainen: hiukan uhkaava mutta reunalla oli hyvä istuskella

Sammaloitunut portaikko-suihkulähde-yhdistelmä, esikuva renessanssin ajan Italiasta

Kivinojatuoli

Luonnonkivilohkareet rajasivat puroa ja vesiputousta

Seuraavaksi vielä pieni lisäpostaus Trévarezin kukkakuvia.

Vesileikkejä

2011-06-11T15:01:00.011+03:00

Linnan viereinen puutarha-allas jatkui ikuisuuksiin ja houkutteli käymään puutarhaan

Trévarezin linnan puistossa (Ranska, Finistère) oli useita vesielementtejä mutta ne olivat oikeastaan melko ankaria: toistuvuutta, säännönmukaisuutta. Yritin kuitenkin kuvata vesiaiheita hieman pehmeämmin.

Mahtipontis-romanttinen vesiputous loppui kahteen pikkupuroon, joista tässä toinen

Renessanssivaikutteinen leijona sylki vettä. Räyh!

Terälehtiä altaassa. Minne menette?

Norona rauhallisesti alas virtaava suihkulähde

Trévarezin linnan puisto

2011-06-08T16:21:00.020+03:00

Aivan linnan edessä on pieni labyrinttipuutarha

Domaine de Trévarez Ranskan Bretagnen Finistèressä on tunnettu lähinnä suuresta puistostaan: puutarhakohteena Trévarez tunnetaan toukokuun rhodondroneistaan ja näitä hieman myöhemmin kukkivista hortensioistaan. Olin pantannut käyntiäni odottamaan nimenomaan jompaa kumpaa kukintaa, ja toukokuun viimeisellä viikolla useita rhodoja oli vielä kukassa, hortensioita ei vielä näkynyt.

Itse Trévarezin aivan 1800-luvun lopussa rakennettu roosa linna on pystyssä ja katsoo komeasti alas jokilaaksoon, mutta linnan sisäosiin pääsy on erittäin rajattu rakennuksen sisäosien huonokuntoisuuden takia: linnassa järjestetään aulatasossa pieniä näyttelyitä ja siellä on myös museokauppa, mutta asuinkerrokset on suljettu. Linnan alueella on myös alueen alkuperäinen kartano (ei varsinainen vierailukohde), joka oli suvun hallussa paljon ennen linnan rakentamista, entisiä tallirakennuksia (nykyään kahvila- ja museotiloina) ja kappeli (ei tämäkään vierailukohde) ja pieni kivikautinen hautausmaa.

Kauniilla säällä puistossa oli ihan mukavaa vaellella reititystä seuraten ja rhodoja haistellen (useat valkoiset rhodot olivat tuoksuvia).

Puutarhavierailijoita varten alueelle on tehty kaksi mahdollista kävelyreittiä, joita seuraamalla kokee eriteemaisia puutarhan osia, kuten japanilainen puutarha, renessanssipuutarha ja (entinen) ratsastuspolku.

Itse linna oli alunperin vähäisessä vapaa-ajan käytössä Pariisissa ja ulkomailla asuvalle omistajalleen, ja joutui pommitusten kohteeksi toisessa maailmansodassa.

Puutarhassa hauskinta olivat joidenkin rhodojen uskomaton koko, lajikkeiden ja värien runsaus ja vesielementit - altaat tosin olivat hiukan hoitamattomia. Sisäänpääsy on maksullinen mutta Finistèren kulttuuripassilla saa alennusta.

Coucou - heippa Ranskasta

2011-06-02T02:04:00.005+03:00

Pieni iirisotos Ranskan pyrähdykseltä kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Kuva on otettu Trévarezin linnan puistosta, mistä postaus seuraavaksi: linnan puutarha on tunnettu rhododendroneistaan ja palkittu vuonna 2006 Ranskassa "merkittävä puutarha"-nimikkeellä. Rhodoja oli vielä kiitettävästi kukassa, mutta tyytyväisin olen oikeastaan tähän iiriskuvaan, joka on otettu vesiallas taustana.

Näkemisiin!

Kuvasaldoa

2011-05-18T15:03:00.008+03:00

Nämä narsissit tuoksuivat maljakossa ihanilta, muutenkin ihanan hennon värisiä. Katsovat hassusti vain kovin eri suuntiin. Taustalla pionien kehikkoa.

Laitan nyt hiukan sekalaistakin kuvasaldoa tänne, kun aiemmilta vuosilta ei näytä oikein kevätkuvia blogissa olevan, alkukesältä vasta. Hiukan kohmeessa ja kaikenlaisten risujen alta tämä puutarha heräilee kukka kukalta ja varsi varrelta.

Pioneissa on jo kukkanuput.

Raparperi kasvaa pikku hiljaa.

Vuorenkilvet kukassa. En niistä oikein välitä, mutta onneksi ne eivät tiedä sitä :).

Ensimmäinen auennut tulppaani.

Keltainen kevät on työtä täynnä

2011-05-16T20:43:00.008+03:00

Pääsiäinen meni jo, mutta piha kukkii yhä - tai oikeastaan vasta nyt - hyvinkin kirkkaan keltaisena. Voikukat onneksi vasta puskivat lehtiään ja eivätkä vielä kukkineet: olisi pitänyt nyppiä kaikki nuput pois leviämisen estämiseksi, mutta en haravoinnin ja talventörröttäjien leikkaamisen jälkeen enää oikein jaksanut nyppäistä kuin muutaman pois yrityksen vuoksi. Sen verran on puolihoidettu piha villiintynyt, että voikukka-ja nokkossatoa nyt juuri pintaan puskeneista kasveista kyllä olisi saanut, tuoreita ja pieniä ja siten varmaan hyvän makuisia. Ajatus kävi mielessä mutta tyydyin vain nakkaamaan harvennetun villisadon kompostiin (joka sekin on kasvanut yli äyräidensä ja pitäisi kyllä kääntää). Ehätin siskolle valittamaan puutarhanhoidon työläyttä, ja kerroin, että haluaisin tehdä ihan vähän puutarhatyötä vain ja lopun aikaa istua kahvikuppi kädessä ihailemassa kauneutta :). Tämä ehdotti, että siirtyisin sitten julkisten puutarhojen asiakkaaksi, hih. Enpä kehtaa enää valittaa, vaikka olen kyllä yhä samaa mieltä: puutarhasta pitää ehtiä nauttia muutenkin kuin sormet mullassa.

Uusi kevät

2011-05-15T22:19:00.008+03:00

Haravointitalkoot ja auringon suosiollinen apu laittoivat kevään vihdoinkin käyntiin pitkän kylmän jakson jälkeen. Mehiläiset ja ötökätkin olivat jo heränneet puuhailemaan omiaan. Viikonlopun sateetkin oikein toivotin tervetulleiksi, sillä helleviikon jälkeen pintaan nousseilla kasveilla eittämättä oli jo jano. Narsissit nousivat tänä vuonna komeina, runsaslukuisina ja tuoksuvina mutta tulppaanit uhkaavat jäädä pienen pieniksi ja heiveröisiksi. Sipulikukkien lisäksi pihalla on kuitenkin jo paljon muutakin.

Kesä 2010 Ranskassa

2011-02-09T00:18:00.009+02:00

Raakoja ovat

Ranskan/ Bretagnen kuvia kesältä 2010 ei ole kuin muutama hassu: koko vuonna vietin vain yhden viikonlopun siellä. Oli heinäkuun loppu, todella kuuma ja kävin katsomassa, josko karhunvatukat olisivat kypsiä mutta ei...vasta elokuussa.

Yksi lempiasioitani Bretagnessa ovat varmaan karhunvatukat, jotka kasvavat villinä tuossa rannikkoilmastossa ja usein patikointipolkujen vieressä, mistä niitä napsin. Seuraavaksi aion kyllä olla suunnitelmallisempi ja mennä varta vasten niitä poimimaan - tuoreena ne ovat niin hyviä, ihan eri makuisia kuin pakastettuina.

M. François (mieheni) taitaa paheksua, kun syön tai kerään kävelyretkillämme luonnosta milloin mitäkin (se on kuulemma vaarallista tietyn viruksen takia & lisäksi eihän ruoka-aikojen ulkopuolella syödä!) - suolaheinää, ruusunmarjoja, karhunvatukoita, hylätyn puun omenoita tai viikunoita - mutta itse nautin näistä pienistä iloista!

Hmm jotain kanervaa?

Bretagnen tyypilliset värit

Meri on aina lähellä

Odotus

2011-02-08T23:04:00.013+02:00

Arovuokkoja & pioni

Brittiläiset puutarhalehdet pursuavat kauniita kuvia keväästä ja sipulikukista: jossakin kevät tosiaan alkaa jo helmikuussa! Sipulikukkia- ja muitakin taimia - voisi kasvatella sisälläkin lämpimiä ilmoja odotellessa, kunhan valoa on, lehdissä opastetaan.

Kasvattelu voisi olla kivaa -varsinkin helppojen sipulikukkien - mutta toistaiseksi käännyin viime kesän kuva-arkiston puoleen: alkukesältä on puutarhakuvia, joita en pitänyt tarpeeksi hyvinä julkaistavaksi silloin, mutta nyt ne näyttävät ihan kivoilta. Kesä oli myöhässä, koska oli ollut kylmää: liljat kasvoivat pituutta mutteivät kukkineet, pionitkin olivat vasta nupuillaan...

Ruiskaunokkeja & kieloja

Lisää arovuokkoja

Liljat nousevat - sipulikukkien helppous!

Unikoita & lemmikkejä

Perhosten leikki

2010-08-12T23:47:00.010+03:00

Kuuma kesäpäivä pari viikkoa sitten, ja perhosia joka puolella! Nokkosperhoset, sitruunaperhoset ja mehiläiset selvästi viihtyivät mäkimeiramin ympärillä. Ihanan näköistä, sitä ei saa kovin hyvin talletettua kuviin.

Laskin perhoset: yhdessä istutuksessa niitä näkyi kerralla kymmenen. Tähän sain tallennettua neljä...

Kun kerran olin kotona, leikkasin nurmikon. Kaikki oli villiintynyttä mutta nurmikonleikkuun jälkeen jo näytti paljon paremmalta.

Punaiset viinimarjat olivat melkein kypsiä, mustat pääosin raakoja. Mehutouhuista ei siten tullut vielä mitään, vaikka olin alkanut jo pestä pulloja pensaita ensimmäisen kerran vilkaistuani. No, vaniljajäätelö ja punaviinimarjat oli silti ihana kesäpäivän puutarhaherkku. Ja kuinka inhosinkaan lapsena a) viinimarjoja b) niitten poimimista! Äidin antama astia oli muka aina liian iso. Meillä oli ohjelmassa joka syksy retki isovanhempien mökille. Retken tarkoituksena oli auttaa puna-, musta- ja valkoisten viinimarjojen poimimisessa. En usko, että minusta oli niin paljon apua...valkoiset viinimarjat ja karviaiset olivat kyllä hyviä, niitä vieläkin näkee harvoin. Poimin varmaan suuhuni enemmän kuin astiaan.

Laiskotteluksi meni tämäkin reissu lopulta - leikatulla ruohikolla kelpasi ottaa torkut varjossa.

Palkinto!

2010-03-31T14:11:00.004+03:00

Ihanan tunnelmallisesti aina kirjoittava mm. Kirjeitä keittiöstä-blogia pitävä Pinea on palkinnut Scarborough Fairin ! Kiitos kovasti, Pinea!

Tämä blogipalkinto on oikein hyvää balsamia haavoille, kun Huiskulan blogipalkinto tammikuussa jäi saamatta (pidempiaikaisten blogien ansaitusti kiilatessa kärkikolmikkoon). Olen myös hiukan yllättynyt, että joku yhä lukee tätä (kommentteja tulee harvoin).

Palkittavia blogeja olisi minullakin - kaikki lukemani puutarhablogit kyllä ansaitsisivat palkinnon! Ehdottomasti, vielä näin kasvukauden ollessa aluillaan, motivaation ja bloggauksen virkistäjäksi! Pinean vanha Kasvimaalla-blogi saattoi hyvinkin toimia innoittajana SF:n aloittamiseen. Hänen nykyinen bloginsa on Juolavehnän seassa / kukkii vain orvokkeja .

Raikasta keväänalkua ja pääsiäistä kaikille!

toivottelee palkinnosta niin iloisena
Irenekin :)

Edit helmikuu 2011: toimimattomat linkit poistettu

Kesäilta Ruissalossa

2010-02-15T01:09:00.012+02:00

Jostain syystä olen ihan kesätunnelmissa: ehkä se johtuu muista puutarhablogeista, jotka ovat ryhtyneet julkaisemaan viime kesän kukkakuvia talven vain jatkuessa lumikinoksineen ja kovine pakkasineen! Laitan siis hiukan kesäkuvia minäkin, eläinteemalla, sillä kasvikuvista en ole ihan varma, mitä olen jo postannut ja mitä en... Tehdään siis pienoinen syrjähyppy florasta faunan pariin.

Talvihaaveita

2010-01-08T23:05:00.008+02:00

Iik, se on täällä! Valkoisena, pumpulisena, kaiken-alleen-peittävänä, kimaltavana. Lumi.

Se narskuu jalkojen alla. Se tekee kuusista, pihlajista,ruusunmarjoista -kaikesta- tavattoman kaunista.

En osaa kuvata sitä - mutta laitan muutaman kuvan talteen, jotta muistaisin (-mme), että Se oli täällä. Koristaen, suojaten.

Alppikärhön hötypallot se muutti pumpuliksi.

Ja alppikärhön lumiputoukseksi!

Tuossa kirjasuosituksia-sivubannerissa mainitussa Tasha Tudor´s trädgård-kirjassa on muuten ihania talvisia yleiskuvia puutarhasta...sellaisia kun osaisi ottaa!

Syysväreissä

2009-10-18T13:35:00.007+03:00

Mustamarja-aronia syysväreissään

Ratiritirallattelut ovat vielä kaukana täältä, meillä syksy vain jatkuu ja jatkuu - tosin värikylläisenä ja poutaisena. Muualla Suomessa asuvat ihmiset ovat ihmeissään, kun toivottelen kaikille hyvää syksynjatkoa unohtaen, että lumipeite ja pakkasasteet ovat monelle nyt sitä lähintä todellisuutta. Kuvat viikon takaa.

Pensasmustikanvarpu punertuu

Ruusunmarjoja

Viikon poissaolon jälkeen

2009-10-11T00:23:00.004+03:00

Kuka unohti...imuroida? ;)

Kuka ei ehtinyt haravoida?

Keräämään talviomenia?

Noukkimaan ylikypsiä lempiluumuja...?

Kesällä vielä luulin, että kesä olisi paha aika olla puutarhasta poissa! Näköjään pitkä syksy on ihan yhtä kriittistä aikaa... Taidan ihailla entistä enemmän teitä muita, joilla pysyvät perennat ojennuksessa, lehdet kompostorissa ja kellari täynnä hillopurkkeja (meillä säilötty sato on jo puoliksi syöty, heh). No, ihminen ei voi venyä kaikkeen. Pitää priorisoida... Tällä hetkellä taidan myös alkaa hartaasti mutta hiljaisesti priorisoida lunta ja siten toivoa, että tulisi jo tännekin lumipeite ja laskeutuisi puutarhaan, niin loppuisi omatunnonkolkuttelu. Toisaalta kauniina, hiukan kirpeänä syyspäivänä lehdissä kahlaaminen on ihan kivaa: ulkonakin vielä tarkenee parhaimmillaan auringossa istuskelemaan.

Lokakuu on lyhtykuu

2009-10-10T00:44:00.005+03:00

...nimittäin lyhtykukkien kuu! Lyhtykoisonakin tunnetut hauskat koristekasvit olivat näin vihreitä vielä syyskuussa...

Kunnes nyt lokakuussa niiden verhiöt ovat muuttuneet kuin kirkkaiksi, iloisenoransseiksi paperilyhdyiksi.

Varjossa oleva lyhty vielä ujostelee hennonoranssina...

Tunnelmointia (ja mitä viivan alle jää)

2009-10-05T22:02:00.016+03:00

Rohtosuopayrtti viihtyy vanhan vajan luona.

Ilmat ovat kääntyneet niin kylmiksi ja sateisiksi, että haravointi tai muu ulkona puuhastelu ei oikein kiehdo. Kiireitäkin on ollut, ja pudonneiden keltaisten lehtien lisäksi myös loppusato omenista, päärynöistä ja villiluumuista jäi hiukan oman onnensa nojaan: se mikä syötiin, syötiin nautinnolla, mutta säilömään en enää ehtinyt. Onneksi kuitenkin ennätin raivata puutarhan aika hyvään talvikuntoon (= kaksi lämmittävää kehua tutuilta, että hyvältä - siistimmältä- näyttää!), kun oli vielä kaunista. Kaikki ruusut ehdin tukea ja puista ja pensaista suurimman osan leikata, joten kaipa voi hyvillä mielin katsella ja kuunnella sadetta ruudun takaa...! Kuvat syyskuun puolivälistä.

Tiilet johdattavat luumupuulle.

Pioninlehdet punastuvat.

Villiviini syysväreissään

Ruukut odottavat vielä kevätsipuleita.

...alla sammalmatto

2009-09-22T10:59:00.011+03:00

Kun pyysin miestä leikkaamaan takapihan heinät, hän tarjoutui yllättäen myös siistimään terassin sammalista. Hämmennyin hiukan - nehän ovat nättejä. Toisaalta ymmärrän pointin, että ne voivat myös antaa hiukan hoitamattoman vaikutelman.

En oikeastaan huomioinut pihan sammalia ennen kuin luin Tolvasen Villi puutarha-kirjan (Mattias Tolvanen, 2005), missä sammaleille oli oma lukunsa ja niiden sanottiin tuovan väriä puutarhaan, kun kaikki muu on jo lakastunut. Sammalia ei Tolvasen mukaan tarvitse lannoittaa, kastella niitä kyllä voi.

Villin puutarhan mukaan koko puutarhan peittävä nurmikko alkaa olla vaikeahoitoisuudessaan hiukan out. Itse kyllä tykkäisin nurmikosta, mutta sen alta täällä itsepintaisesti puskee sammal. Toisaalta sammal on kyllä kiva jalkojen alla, voisi olla pahemminkin. Varsinaisen nurmen saamiseksi koko maa pitäisi varmaankin kääntää.

Rahkasammal viihtyy puun juurella.

Toisen pihapuun pintaa peittää jäkälä ja pari eri sammalta eri sävyissä.

Luumujen aika

2009-09-18T19:12:00.011+03:00

Puutarhaluumut alkavat olla kypsiä ja luumupuun oksat kaareutuvat alaspäin luumujen painosta. Sadosta näyttää tulevan erinomainen.

En oikein tiedä vielä, mitä tehdä kaikilla luumuilla...

Victoriat ovat hyviä syöntiluumuja, mutta säilömistäkin kiinnostaisi kokeilla.

Nyt samaan aikaan kypsyvät myös syysomenat ja Aune-puun makeat päärynät. Kiireessä olen lähinnä mehustanut, vaikka luumuista ja päärynöistä voisi kyllä leipoakin.

Tunnelmakuvia: vihreä syksy

2009-09-16T16:38:00.010+03:00

Pienen hortensian löysin kasvamasta villinä yhdestä puutarhan nurkasta vasta, kun se nyt alkoi kukkia.

Hämähäkinverkko jo kukkineessa alppikärhön osassa.

Lyhtykukan verhiöitä.

Syysomenat ovat pian kypsiä.

Laitan muutaman tunnelmakuvan viikon sisältä, jotta itsekin muistan, että onhan täällä kaunistakin. Riippuu vaan, minne katsoo!

License to kill: etanaongelma

2009-09-15T10:29:00.071+03:00

Kuunliljoja tänä aamuna.

Välillä kestää, että välähtää.

En normaalisti suo kuunliljoille (hosta) montakaan ajatusta: ne kasvavat luonnonkiviperustuksen vieressä ja viihtyvät siinä. Muutaman kukintovarren olen poiminut kimppuun kauniin lilan värinsä takia, ja muutaman lehdenkin, koska ne ovat sinällään upeanmuotoisia. Poimiessani huomasin kyllä muutaman reiän muissa lehdissä, mutta se jäi silleen.

Pahat mielessä.

Sitten luin erästä Huiskulan kilpailun myötä seuraamaani puutarhablogia (Risulinnun pihassa ja talossa), jossa mietittiin Risulinnun komeiden kuunliljojen mahdollisia tauteja. Reikäiset lehdet yhdessä blogikuvassa nähdessäni mumisin itsekseni, että no etanahan se tuota ainakin tekee. Näköjään on jotain jäänyt selkäytimeen, vaikka välillä tuntuu, että olen ihan taitamaton kasviasioissa. Tajusin kuvaa katsellessani, että meidän kuunliljoissakin oli reikiä: täälläkin on sitten luultavasti etana niitä nakertamassa.

Pakoyritys.

Teinkö mitään? No en, asia jäi silleen. Keskityin tulevina päivinä heinittyneen nurmikon leikkaamiseen ja rikkoutuneiden tiilikivetysten purkamiseen takapihalta; kuunliljat jäivät pois mielestä.

Kiinni itse teosta.

Tiilien alta löytyi maasiiroja mutta myös muutamia mustia, yksivärisiä jättietanoita. Vieläkään en tehnyt mitään: tiesin kyllä, että jättietana on tuholainen, ja että niitä on ollut täällä ennenkin, mutta jatkoin vain tiilien kanssa touhuamista. Etanoitten torjumisen sijaan torjuin tehokkaasti ajatuksen etanoitten tappamisesta ja hoitelemisesta: ne olivat niin isojakin (n. 5-7 cm), että pelkkä ajatus koskemisesta ällötti.

En mä mitään ole tehnyt...

Yhdessä kahvipöytäkeskustelussa puhuttiin sitten tappajaetanoista ja kysyttiin, että onko meillä niitä: sanoin, että meillä on kyllä mustia jättietanoita, mutta ei näitä kohuttuja espanjansiruetanoita, eikö ne tappajaetanat ole sellaisia oransseja?

Kotilo. Tuntosarvetkin sieltä pilkistävät.

Eilen illalla oli luppoaikaa, ja lopulta googlasin etanat, tavalliset ja jättiläiset. Opin, että etanat ovat armottomia puutarhatuholaisia ja syövät kaiken eteensä tulevan. Nurmikon leikkaamattomuus (rasti ruutuun) ja puutarhan hoitamattomuudesta johtuva kosteus ja suojaisat paikat (rasti ruutuun valitettavasti tässäkin) edistävät etanaongelmaa. Kasvien lisäksi osa etanoista (espanjansiruetanat) syö kuulemma myös kuolleita lajitovereitaan, minkä vuoksi tapetut etanat pitäisi polttaa. Tappamismuodoksi noin yleensä etanoille suositeltiin keittämistä. Etanoitten lisäksi löydetyt etanoiden kotilot pitäisi hävittää myös.

Toinen kotilo.

Olen tiennyt, että etanat ovat tuholaisia, mutta että noin pahoja, siitä minulla kyllä ei ollut aavistustakaan. Keittämisestä ja polttamisesta puhuminen tuntui silti kyllä hiukan hurjalta.

Ruokalepo.

Tänä tiistaiaamuna sitten oli upea aamuaurinko, lähdin puutarhaan kahvimukin ja kameran kanssa katselemaan, josko löytyisi jotain kuvattavaa. Kuvailin rauhassa kastehelmiä pionin ja akileijan lehdillä, sitten kävelin kuunliljojen luo kuvatakseni niitä, sillä meillä on kahta eri kuunliljaa vierekkäin, joiden tunnistamisessa lähikuvat lehdistä auttaisivat itseäni (piha on vanha, en tunne sen kasvillisuutta vielä).

Armoa ei tunneta - enää.

Otin kuvan, sitten toisen ja kolmannen. Sitten huomasin ne. Peijakkaat. Yksi, kaksi, kolme, neljä...pieniä, tavallisia puutarhaetanoita kuunliljojen lehdillä. Yksi kotilo, kaksi kotiloa. Suurin osa lehdistä syöty: kauniit kuunliljojen lehdet pilalla, täynnä ammottavia reikiä. Etanat ojentelivat sarviaan., lupasivat poutaa. Ei auttanut, olin vihainen ja valmis toimimaan. Olin juuri puhunut siskon kanssa, että siirrettäisiin pari kuunliljaa, kun niitten lehdet ovat yksistään jo niin koristeellisia, näyttäisivät kivoilta syksyn edetessä. Ja nyt, suurin osa upeista lehdistä nakerreltu etanapahusten ravinnoksi. "Ravintola Kuunlilja" - ei, jos minä saan päättää. Anopin etanapannulle vaan! Tai edes jäädykemuottiin kiehutettaviksi.

Hain sitten lusikan ja kulhon, keräilin etanat kulhoon. Teepannu tulelle ja kiehuvaa vettä päälle. Sinnepä kiehuivat - toivottavasti oli nopea kuolema. Armon päivät ovat ohitse: jos pitää valita kuunliljat tai etanat, valitsen kuunliljat epäröimättä jatkossakin. Saavat etanat tuta sen nahoissaan.

Vioittumaton kirjokuunliljan (Hosta undulata) lehti.

Etanat ovat kuulemma yöeläjiä, eli siksi aamulla onnistuin näkemään ne...iltaisinkin kuulemma onnistuu. Toinen tapa, luin jälkikäteen, on käännellä niitä esiin juuri tiilien ja lautojen alta, minne ne monesti piiloutuvat.

Kaksi viikkoa tähän asioihin puuttumiseen kului ensimmäisten reikien näkemisestä, ja suurin osa toisen kuunliljalajikkeen (en ole ihan varma, mikä on) lehdistä tuli syödyksi siinä ajassa. Jatkossa aion kuitenkin olla tarkempi, ei tässä muu auta. Aux armes! Aseisiin! Sota etanoita vastaan on julistettu alkaneeksi: ei armoa, ei panttivankeja. Ei katumusta.

Vioittumaton lehti toisessa kuunliljassa, viereisissä jo syömäjälkiä.

Jatkotoimenpiteisiin:

-Yrttitarha.com ohjeisti luonnonmukaiseen tuholaistorjuntaan näin (muistakin kuin etanoista).

-Martat antoivat selviä neuvoja etanoista selviämiseen.

Itse aion näistä kokeilla ensimmäiseksi varmaankin tuhkaa, sillä juuri tyhjensin kesägrillin, ja mietin, mihin tuhkat laittaisin. Mitä te muut olette tehneet, kokemuksia?

Päivitys 15.9. ilta: Houkuttelin etanoita oluella kuten joissain ohjeissa neuvottiin: en voi uskoa, ne oikeasti rynnivät sen luokse, niin isot kuin pienetkin! Pelkästään tänään ja juuri kuunliljojen juurelta löysin 5 jättietanaa. Nyt vain en pysty tappamaan isoja (vieläkään), koska jotkut lähteet sanovat, että ne ovat vaarattomia eläville kasveille, jos ovat ukkoetanoita (en ole varma: olen nähnyt pihalla niin yksivärisiä tummia kuin tummia raidallisiakin). Hiukan vaikea kyllä uskoa, että olisivat muuten vain osuneet sinne kuunliljapenkkiin. Raivasin myös kuunliljojen alta aluskasvillisuuden pois, laitoin tilalle soraa sekä napsin reikäiset lehdet pois. Jatkossa näkyy helposti, onko uusia tuhoja tullut.

Päivitys 16.9.: On siellä ollut yöllä taas syömingit, lehdissä oli uusia reikiä. Lehdiltä nappasin kaksi uutta kotiloa pois. Olutansoista löytyi 4 kuollutta pikkuetanaa, 1 kuollut jättietana ja 1 elävä jättietana. Tapoin jättietanan hukuttamalla etikkaan. En enää usko, etteivät ne olisi kuunlehtien kimpussa. Sen jälkeen täytin olutansat uudella oluella ja sirottelin kuunlehtien juurelle, varsille ja lehdille tuhkaa eilisen kulkuesteeksi laitetun soran lisäksi (toivottavasti tuhka ei haittaa kasveja kovasti). Jotkut etanat kuulemma nykyään talvehtivat: parasta yrittää hoitaa tämä nyt niin hyvin kuin voi, ettei ongelma siirry keväälle vielä pahempana. Netissä puhuttiin etana-aidoista: korkeista peltiaidoista, joiden niiden olisi vaikea ylittää. Yritän nyt ekaksi kaikella, mitä kotoa jo löytyy.

22.9. Tämä saa nyt olla syksyn viimeinen päivitys tähän aiheeseen. Tuhka kuunliljoilla ja sora kulkuesteenä näyttävät sittenkin karkottaneen etanat kuunliljarivistöstä. Ne ovat jo jonkin aikaa suunnistaneet pudonneiden päärynöiden ja omenoiden luo (mahtaa olla hyvä hajuaisti!), mistä olen niitä löytäessäni napsinut pois ja hävittänyt. Enemmän on jättietanoita löytynyt mitä tavallisia. Kaksi löytyi jopa biokompostorista: toinen sisältä ja toinen kannen päältä. On kyllä korkea aika alkaa pistää niitä aisoihin, ennen kuin populaatio räjähtää käsiin. Kananmunakuoria ja kuivattua kahvinpurua olen tuhkan lisäksi puutarhaan levittänyt strategisille paikoille, ja ne ehkä tuntuvat jonkin verran myös auttavan; pikkuetanoita oli jäänyt kuoriin ilmeisesti kiikkiin. Pieniä tiili-ja lautapolkuja olen puutarhaan nyt laittanut oluen sijaan: sieltä alta voisi jaksaessaan etanoita käännellä esiin, kun kuulemma etsiytyvät suojaan tiilien ja lautojen alle. Keväällä sitten homma jatkuu, nyt syksyllä olisi tärkeintä korjata syyslehdet pois ja myös huoltaa kompostikasaa ilmavaksi ja siistiksi, ettei kostea kasa houkuttele ja ylläpidä etanoita talven yli.

Vielä kukkii...

2009-09-14T20:52:00.017+03:00

...yksittäinen rohtosuopayrtti. Rohtosuopayrtit ovat levinneet pihalla yksitellen kuka minnekin.

Osa neilikkaruusuista lämpimällä seinustalla kukkii vielä.

Aurinko ja lämpö ovat nyt syyskuussa hellineet niin puutarhaa kuin puutarhuriakin päivisin, ja sateet ovat kuin ihmeen kaupalla tulleet öisin. Ihana alku syksylle!

Nämä ovat samalla seinustalla, samoja ruusuja vaaleampina vain. Katsoin ruusukirjasta tarkennusta: tummanpinkki on ilmeisesti F. J. Grootendorst-lajiketta ja vaaleanpunainen sen muunnos, Pink Grootendorst (Suomalainen ruusukirja, Alanko et al. Gummerus 1997). Mielettömän itsenäinen ruusu, ei tarvitse kasvupaikassaan oikein mitään hoitoa tai tukemista, aurinko näyttää riittävän. Kukkii runsaasti, kestää maljakossakin. Piikkejä kyllä on tiheässä!

Elokuunasterin korkeat varret kasvavat pihalla oudon maanmyötäisesti, mutta ainakin se jaksaa kukkia hennon liilana.

Kultapallot yhä sinnittelevät: työntelin alppikärhön tukikehikkoon kaatumasta.

Alppikärhö itsekin yhä kukkii ja kukoistaa, suuri osa kukinnoista tosin jo hassuina harmaina hötypalloina.

Syyspuutarha

2009-09-11T22:05:00.017+03:00

Puutarhaan on istutettu kieloja, joissa huomasin nyt oranssinpunaiset marjat. Kielon marja on hengenvaarallisen myrkyllinen, kielo sinänsä myrkyllinen. Ihailua etäältä, siis.

Kaunis valkolumimarja on sekin myrkyllinen.

Puutarhan kokonaisväritys alkaa palata vihreään: vihreän eri sävyihin kukkaloiston sijaan. Marjat ja hedelmät kuitenkin vielä tuovat vaihtelua ja katseltavaa pihalle.

Lyhtykukkien verhiöt (piti tarkistaa sana!) ovat pääosin vielä vihreitä. Syksyn myötä ne muuttuvat kauttaaltaan upean oransseiksi "lyhdyiksi", joita voi poimia kuivakukiksikin.

Luumut kypsyvät vähitellen ja yksi kerrallaan. Nämä ovat lemppareitani, kaiketi Victoria-lajiketta.

Hmm, näitä olen pitänyt villiluumuina mutta eräs tuttu sanoikin kriikunoiksi. Tarkistin kasvikirjoista, ja kriikunan kiven pitäisi olla pyöreä ja maku kirpeä - näissä kivi on soikea kuin luumunkivellä ja ovat makeita syödä. Pienuutensa ja värinsä puolensa kyllä näyttävät kriikunoilta, ja myös tipahtelevat maahan yksitellen kuin kriikunat. Jälleen yksi puutarha-arvoitus lisää. Mutta sentään hyvänmakuinen arvoitus :).

Mustamarja-aronian marjat ovat syötäviä. Henrietten yrttisivuilta löysin reseptejäkin, voi kuulemma käyttää pihlajanmarjan tapaan. Pensaan lehdet ovat vielä vihreitä, yksitellen muuttumassa punaisiksi.

Ruusun elinkaari

2009-09-07T12:55:00.026+03:00

Nyt olen tehnyt niin paljon hullutuksia puutarhassa - muun muassa leikkasin pihasyreenit viime viikolla, ja eilen illalla löysin leikkaamistaulukon (Samuelsson & Schenkmanis: Puutarhanhoidon ABC, Gummerus, 2005, Koristepensaiden leikkaamisajat, s. 74-75) , jonka mukaan niille oikea karsimisaika olisi kukinnan jälkeen alkukesästä, että taitaa olla rauhoittumisen paikka. Valokuvien pariin ja oksasakset naulakkoon ehkä vähäksi aikaa?

Tässä kuvin ruusun kukinnan kehityskaari elokuulta syreenien vierestä, seuraavan kesän ruusuntuoksuja odotellessa.

Elokuun puolivälissä ruusu alkoi yllättäen työntää esiin uusia nuppuja, joista ensimmäinen lähti avautumaan.

Ensimmäisen avauduttua muutkin nuput uskaltautuivat: oli kaunista ja lämmintä. Ruusu kukki pitkänä ja ylpeänä näkyvällä paikalla koristamassa ja sulostuttamassa muuten jo syksyyn kääntyvää puutarhaa.

Sitten tulivat äkilliset kuurosateet, jotka piiskasivat ruusun varren taipumaan. Ensimmäinen kukinto tuli pian sateiden jälkeen tiensä päähän ja pudotti terälehtensä. Poimin jäljellä olevat ruusunkukat iloksi maljakkoon: nyt jo kehtasin tehdä sen.

Pitää muistaa peitellä ruusu havuilla talveksi: viime talvena sen kaksi vieruskaveria kuolivat, kun kukaan ei huolehtinut. Mutta tämä onkin sitkeä.

Voihan omena!

2009-09-05T14:02:00.104+03:00

Valkeita kuulaita.

Hoitamani piha on jokseenkin iso, ja varhaisessa vaiheessa päätin, että teen vain sen verran, mitä hyvältä tuntuu: juttu kerrallaan, tärkein homma ensiksi. Etupihaan keskittyen, takapihalla puuhastellen, jos on aikaa. Ei puutarhan ole tarkoitus olla työleiri: mistä vaan katoaa ilo, jos tehtävää on liikaa.

Aamupäivän saldo: sangollinen valkeita kuulaita keittiöön (takana) ja isompi sangollinen maasta syysomenan raakiletta kompostoriin.

Omena-aikaan asti onkin sujunut hyvin. Olen saanut apua rehottavien oksien leikkaamiseen ja ylitulvineen kompostin kääntöön, ja apu ja yhdessä tekeminen aina piristää. Nyt tahtoisin niin omena-apulaisen!

Kaneliomenan varsi on vielä hentoinen. Taustalla villiluumuja.

Pihassa on peräti neljä omenapuuta, joista kaksi vanhaa ja kaksi uudempaa: valkea kuulas ja taitaa olla kaneliomena se toinen. Valkean kuulaan kanssa ollaan kavereita: omput ovat kauniita, isoja ja tuoksuvia ja tippuvat maahan, kun ovat kypsiä. Vaikka niitä päivässä saattaakin tippua kymmenisen kappaletta, ne käy sieltä nopsasti noukkimassa ja voi käyttää vaikka piirakkaan.

Kaneliomena taas on vielä melkein taimi. Muutama punaraidallinen söpö pikkuomena siinä näyttää kypsyvän, mutta muuten siitä ei vielä ole harmitusta muttei hirveästi vielä iloakaan muuten kuin kauniin värin puolesta.

Mutta nämä vanhahkot omenapuut, siis voi ei! Ei ole niiden syytä, ettei niitä kaiketi ole riittävästi leikattu (lue: en leikannut keväällä) ja oksat ulottuvat jokapuolelle ja painuvat alas omenoista. Ei ole myöskään niiden syytä, että en ole kevät-kesällä ajanut nurmikkoa niiden alta ollenkaan (oksien takia ei päässyt lähelle), jolloin alapuolella kasvaa nyt sotkuinen heinikko, johon raa´at pikkuomput putoilevat kuin linnunpesään ja hukkuvat sinne.

Runsaudenpula.

Sanotaan, ettei omenaraakileita saa jättää maahan, koska niiden mahdolliset tauti-itiöt voivat levitä kypsyviin omeniin, jos pudonneet jäävät mädäntymään (jotenkin näin?). Yritän siis kerätä niitä pois ja kiikutan pikakompostoriin. 10 litran sanko, johon niitä kerään, täyttyy hetkessä jo yhden omenapuun alta kerättynä. Pikkuomenat humpsahtavat kompostorin pohjalle ja jäävät sinne, päätymättä koskaan mehuun, hilloon, kompottiin tai levittämään siemeniään maastoon - hiukan sääli. Haaveilen kuitenkin pressusta, jonka voisi levittää puiden alle ja sitten kerätä tehokkaammin. En olisi koskaan ennen uskonut, että omenapressu voisi jotenkin kuulua haavelistalleni!

Ei tästä hattua heittäisi.

Raakileiden keruu on turhauttavaa, koska se ei pääty. Vaikka kerään tänään, joudun keräämään huomennakin. Kerään, jotta vielä kypsyvät omenat eivät teoriassa vahingoitu ja myös jotta maa ei täyty liitskaantuneista omenista. Ei kivaa. Voisin tehdä muutakin.

Onneksi tilanne ei ole toivoton: sitä voi luultavasti parantaa yksinkertaisilla toimenpiteillä (kuten omena-apulaisella ;)...? No ei... :) ). Ensi kevät: karsi omenapuut. Ensi kesä: leikkaa nurmi huolellisesti puiden alta. Ensi syksy: laita puiden alle pressu, johon raakileet putoavat.

Yhdestä asiasta toki olen onnellinen: omenia ei ole ruiskutettu, ja silti ilmeisesti on vältytty ainakin tänä vuonna laajoilta omenataudeilta (joista usein pelotellaan). Eli näkymät omenapuiden ja niiden sadonkin suhteen ovat ihan hyvät, puut näyttävät viihtyvän. Sehän on ihan mukavaa.

Päivitys 16.9. Kevään sijasta ja ruohonleikkurin suostuttua yhteistyöhön (välillä on kyseenalaista!) päätin hoitaa asian nyt syksyn aikana. Valkean kuulaan satokauden loputtua noin viikko sitten karsin siitä oksia, jolloin sain tilaa seistä niin sen kuin viereisen syysomenankin alla. Sitten leikkasin ruohonleikkurilla omenapuiden alta heinät pois - onneksi onnistui, ja haravoin silput pois. Nyt pudonneiden syysomenien kerääminen on paljon helpompaa ja heti näkee, miten paljon on pudonnut. Kyllästyin myös kunnossa olevien omenaraakileiden poisheittämiseen, ja laitoin ne mehumaijaan valkeitten kuulaitten ja sokerin sekaan. Tuli tosi hyvää omenamehua! Loppu hyvin kaikki hyvin... Pitää vielä leikata syys-ja talviomena sitten kun satokausi niistä on ohitse.

Päivitys 8.1.2010 Hiukan vitsailin syksyllä (epätoivoissani!) puhuessani pressusta, jonka levittäisi puiden alle ja johon kaikki omppuiset vain kauniisti putoilisivat. Mutta netin tammialeissa seikkaillessani tein oudon löydön: HobbyHall (sori mainostus!) itseasiassa myy Fruit Collector-nimistä pressua ja nyt vielä alessa (kympin...). En ole vielä hankkinut, mutta olis kyllä aika hyvä! Ehkä.

Syksy teettää töitä!

2009-09-04T00:38:00.019+03:00

Karviaiset alkavat olla kypsiä. Niitä tulee tänä vuonna vain muutama desi. Nam kuitenkin!

Syyspäiväntasaus (23.9.) lähenee, ja vaikka ilmat ovat vielä ihanan lämpimiä ja aurinkoisiakin, alkaa ajatus satokauden myötä kääntymään syksyyn. Ei puhettakaan silti istuskelemisesta ulkosalla nyt nauttimassa viimeisistä lämpimistä päivistä: katseen kun kääntää minne vaan, tekemistä löytyy.

Mustaherukoista tein mehua äidin mehumaijalla ja kokeilin myös hyytelön tekoa.

Marjat on poimittava...(Check: eilen poimin viimeisetkin mustaviinimarjat, tänään loput punaiset. Pensaat ovat suht´ vanhoja ja haarautuneita, joten niistä tuli noin 5-6 litraa kummastakin.)

Punaviinimarjat olivat oikein hyviä tänä vuonna. Tein marenkipiirakkaa, hyytelöä ja loput pakastin.

Marjat sinänsä ovat helppo homma: ne eivät putoile maahan kuten omenarassukat tekevät.

Omenat onkin korjattava maasta ja lajiteltava syötäviin ja kompostoitaviin. (Check: jokapäiväinen homma.) Valkeat kuulaat ovat täällä kypsiä ja olen tehnyt niistä piirakkaa. Syyslajikkeet vielä kypsyvät, päärynät, villiluumut ja puutarhaluumut samoin.

Hapankirsikat poimimme jo pari viikkoa sitten ja tein kirsikkakeittoa muutaman kerran.

Kirsikoitten poimiminen oli varsinainen kokemus: olivat tosi ylhäällä, ja tarvitsin tukevan tuolin, jonka päällä seisoin! Linnut olivat ehtineet ensin, mutta nokkimatonta satoa tuli silti muutama litra.

Kirsikoissa oli kauniin punainen väri.

Ensimmäiset lehtipuut ovat myös alkaneet varistamaan lehtiään, tosin varmaankin kuivuudesta johtuen eikä syksystä. Luin, että periaatteessa lehdet voisi jättää maahan ensimmäiseen pakkaseen asti, koska ravitsevat maata, mutta näyttää siistimmältä, kun haravoi hiukan joka viikko...

Olemme myös karsineet kukinnan ohittaneita puita ja pensaita, esimerkiksi pihasyreeniä. (Terkut siskolle!) Puutarhapolut olivat monelta osin umpeutuneet lehvistöjen takia, leikkelimme polkuja ja myös puutarhan valaistusta esiin oksien takaa.

Sikäli työn määrä ei haittaa, että näin hyvillä ilmoilla ja pieniin osiin jaettuina on tosi kivaa touhuta puutarhassa! Kuten Tolvanen viimeksi lukemassani Aistien puutarha-kirjassaan sanoo, puutarhuri hoitaa puutarhaa mutta vastavuoroisesti puutarha hoitaa myös puutarhuria. Totta!

Loppukesän loistoa

2009-09-01T21:21:00.036+03:00

Lumpeiden ohella reilu viikko sitten Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa oli paljon muutakin katseltavaa. Tässä muutama kuva!

Hyötykasvitarhan satoa.

Revonhäntiä. Vuosi parvekkeen elämää-nimisestä ilmeisesti parvekekirjaprojektiin (Kuokkanen Esko et al., Puutarha parvekkeella, 2007) liittyneestä blogista löytyi kiinnostava artikkeli revonhäntiin liitetyistä merkityksistä.

Punahatut ojentautuvat aurinkoon.

Gladioluksia eli miekkaliljoja, upeita maljakossakin.

Värikasvien osio. Hyötykasvitarhassa on myös palsta rehukasveille, maustekasveille, jne.

Auringonkukkia. Korkeat auringonkukat merkitsevät Kukkien kielen mukaan ylpeyttä, matalat ihailua (Kukkien kieli: antologia runoa ja proosaa, Karisto, 1998). Nämä auringonkukat olivat kasvitieteellisessä, mutta Ruissalossa on myös Turun kaupungin auringonkukkapelto, josta ohikulkijat saavat vapaasti poimia itselleen kimpullisen. Upea idea, eikö! Turun Sanomat uutisoi aiheesta pari päivää sitten. Vuosi parvekkeen elämää-blogin Tarhuri tiesi muuten kertoa myös auringonkukista ja niiden alkuperästä.

Lummelammella

2009-08-31T11:36:00.078+03:00

Pidän kovasti lumpeista, ja edellisviikon sunnuntaina pyöräretki kahvittelemaan Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan Turun lähellä sai hienon huipennuksen, kun ulkoalueiden lumpeet (Nymphea) kukkivat komeasti. Kasvitieteellinen puutarha yleensä mainitseekin sivuillaan, mitä juuri nyt on nähtävänä, ja jos olisin suorittanut hiukan etukäteistutkimusta, olisin huomannut, että lumpeista olikin sivuilla erityismaininta: nyt on juuri oikea aika.

Kauniin, aurinkoisen sään suosimana kiertelimme ulkopuutarhassa. Sisällä kasvihuoneessa on niissä on tiettävästi nähtävänä myös jättiläislumme Victoria Regina, minkä lehdelle mahtuisi kuulemma vaikka pieni vauva (Kuka uskaltaisi laittaa, en ainakaan minä!), kuten Anne Geddesin kuvissa... .

Jättilummetta en ole itse nähnyt, mutta sen kukkimista mahdollisesti katsomaan haluavan kannattaa kysyä puutarhasta suoraan tai seurata puutarhan nettisivuja. Tällä hetkellä Puutarhan ystävien nettisivu ilmoittaa: "Jättilumme kukkii tasaisesti, joskin hieman laiskemmin kuin keväällä tai kesällä".

Tässä kuitenkin ulkopuutarhan lumpeita. Terveiset & kiitos kameran lainasta sekä hauskasta retkestä seuralaiselle! Lisää erityisesti valkoisia lumpeita ehkä myöhemmin, jos tekniset ongelmat (kuvien kääntäminen ei onnistu) ratkeavat.

Lumpeen sanotaan tarkoittavan kukkien kielessä sydämen puhtautta. Erityisesti valkean lumpeen kohdalla tämä tuntuu oikealta. (Lähde: Kukkien kieli: antologia runoa ja proosaa, Karisto, 1998.)

Lisätietoa lumpeiden kasvatuksesta kotipuutarhassa löytyy esimerkiksi tänä vuonna julkaistusta uutuusteoksesta Mattias Tolvanen: Aistien puutarha (Gummerus, Jyväskylä, 2009), osiosta Kosteikkokasvien keidas, s. 104-111. Luen tätä biologi-tietokirjailijan kirjoittamaa ja valokuvillaan kuvittamaa teosta parhaillaan ja välillä en malta laskea sitä käsistäni: hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen opas ainakin näin aloittelijalle.

Jos metsään haluat mennä nyt...

2009-08-29T02:10:00.036+03:00

Vadelma

Jos metsään haluat mennä nyt, niin.... tullos sen sijaan kuvakierrokselle takapihallemme! Vaikutelma on erittäin aito paikoin, vaikka oikea metsä on kyllä aika kaukana.

Nokkosten (ja kaikkialle siementävien akileijojen) lisäksi olen löytänyt uuden kasvivihollisen, joka on ilmeisesti väinönputki: mieleen tuli nimi vuohenputki varmaan ruokablogien villivihannesten ansiosta, mutta tsekkasin Yrttiaapisesta (McHoy & Westland, Könemann, 2000), sillä kasvi on levinnyt lähinnä entisen yrttitarhan paikkeille isoiksi, korkeiksi ryppäiksi, ja kuvaus melkein kaksimetrisestä, koskettaessa tuoksuvasta väinönputkesta vastasi kasvia hyvin - jokin putkikasvi se joka tapauksessa on. Talloessani sitä maahan pois tieltä kasvi tuoksui vahvasti.

Väinönputki (Angelica archangelica) on kyllä Yrttiaapisen mukaan Oulua etelämpänä rauhoitettu - hmm, runtelin sitä aika voimakkaasti, kun tukki koko alueen. No, joka tapauksessa Yrttiaapinen kertoo, että "kun väinönputki on kerran saatu itse kasvamaan, itsekylvö pitää huolen siitä, että kasveja riittää ilman suurempaa vaivannäköä" (s. 27). Oi, miten ihanaa (ei).

Pitääpä varmistaa tietävämmmiltä. Jos se nyt on väinönputki, niin Yrttiaapisen mukaan siitä olisi ruoaksi hedelmien ja juustoruokien kanssa tai vaikka sokeroimalla varsia (tuskin näitä elokuisia). Lääkinnällisesti väinönputken siemeniä käytetään samaisen lähteen mukaan erilaisiin ruoansulatushäiriöihin.

Taidan kuitenkin odotella luumuja ja muuta tunnistettua puutarhasatoa, mitä syöntiin tulee. Ensi vuonna ehkä sitten jo hyökkään nokkosten ja väinönputkien kimppuun ihan muissa keruumielissä, mutta nyt taitaa ajankohta olla jo auttamattomasti ohi, ja satoa riittää kyllä muutenkin. Omenoita on taas tulossa paljon, ainakin.

Jättipalsameita, luumupuu ja maassa keskellä tallomani putki (on niitä enemmänkin).

Luumut eivät ole kypsiä vielä.

(Pensas-)mustikka

Jättipalsami (Impatiens glandulifera) - ei muuten ole se "palsamia haavoille"-sanonnan kasvi: sehän palsamista ensin mieleen tulee, mutta ei. Lääkinnällinen palsami on kuulemma perunpalsami googletukseni mukaan. Tosin kävi mielessä, että ehkä sanonta on vain väännetty sanoista "balsamia haavoille", missä olisi myös järkeä. Jos joku tietää lisää sanonnan alkuperästä, voi toki kertoa! :) Jättipalsamista löytyi googlettaessani sanontaa toisenlainen mielenkiintoinen linkki, jonka mukaan kasvi on alunperin Himalajalta, ja uhkaa nyt liikalevitä Euroopassa. Yhdellä linkin kirjallisuuslähteistä oli ihana nimi: " Jättipalsami - kuriton mutta kiinnostava".

Päivitys 11. syyskuuta: En saanut sitten keltään putkikasvista kysytyksi, kun olin jo nyhtänyt kaikki putket maasta tai olivat kuolleet pystyyn: vaikeuttaa tunnistamista. Otavan kasvikirjasta tsekkailin, mutta menin vain enemmän ymmälleni, sillä tuntomerkit lehden ja tuoksun perusteella periaatteessa täsmäisivät saksankirveliin, mikä kuitenkin mainittiin harvinaiseksi. Kovasti siellä puskee samaa lehteä ylös nytkin: ei vartta, mutta lehteä. Saksankirvelikin kuulemma sekoitetaan välillä myrkyllisiin putkikasveihin, joten pitää nyt varovaisuutta kasvin kanssa noudattaa ihan varmuuden vuoksi, ja kysellä ensi kesänä enemmän. Tuntuu kyllä hiukan hölmöltä, kun ei tunnista, mitä omalla pihalla kasvaa, mutta toivotaan, että "tietämättömyyden myöntäminen on viisauden alku". :) :)

Raivaamishenkeä ja loppukesän kukkia

2009-08-26T13:14:00.026+03:00

Kuunlilja viihtyy varjossa.

"Teillä on täällä niin ihanan villi keidas", lausui uusi tuttavuus kohteliaasti puutarhaan tutustuessaan. Olin ollut kesän poissa, ehtinyt palattuani leikata pois pahimmat siementäjäkasvit pystyyn kuivumasta, mutta puutarharaukka oli muuten ollut melkein omillaan koko kesän - hiukan ruohonleikkuuta, myös satunnaista kastelua, mutta siinä se. Vieras oli oikeassa, paikka näytti villiltä, tarkemmin sanottuna villiintyneeltä, ja jos mitään ei tehtäisi, polut kasvaisivat umpeen ja ruusut sekä marjapensaat viistäisivät maata pysyvästi. Nyt jo kirsikkapuun alla kasvoi yli metrin pituisia nokkosia, morsiusangervo levittäytyi reunojensa yli ja takapihan ruoho pitäisi lähinnä niittää, ruohonleikkurilla olisi turha yrittää lähellekään.

Päivitys 12.9. Yhä ylös yrittää... Kultapalloiksi näitä on muissa puutarhablogissa kutsuttu - hirveän hyvä, kun oppii muista blogeista uutta. Varsinaisia kultia nämä ovatkin olleet: kukkineet jo muutaman viikon ja ilahduttavat yhdessä puutarhan nurkassa reippaalla värillään.

Asian hyvä puoli on se, että puutarhan raivaaminen ei ole kovin vaikeaa - istuttaa en ilman kunnon neuvoja osaisi, mutta rikkaruohot ja kuolleet oksat sentään tunnistan ja ruusutkin osaan tukea ainakin jotenkin (naurakaa vaan!) :). Lisäksi raivatessa saa palkinnon heti - kompostiin kärrättävä kasviaineskeko kasvaa nopeasti huomattaviin mittoihin, puutarhassa pystyy taas kävelemään koko ajan kumartumatta, valoa ja ilmaa näyttää olevan enemmän. Hiukan eritahtista kuin taimien tai kukinnan odottelu (tosin siinäkin on oma viehätyksensä).

Yksin en raivaamaan ole joutunut: sisko tarttui reippaana sahaan ja sahasi yhden kaatuneen puun pois, suunnittelee jo seuraavaa... Itse taidan pitäytyä oksasaksissa, mutta pisteet siskolle. Vielä, kun raivaamisen jälkeen sytytettäisiin kynttilälyhdyt ulos ja nautittaisiin kynttilänvalosta ja puutarhasta, olisi täydellistä.

Rohtosuopayrtti sulostuttaa loppukesää herkillä kukinnoillaan. (Nimi päivitetty 12.9. - ensin sekoitin samanväriseen, vieressä kasvavaan malvaan, vaikka kukinnot ihan eri tyyppiset. Viherpiha-lehdellä on näköjään netissä Mikä tämä on?-palsta, jossa voi lähettämänsä kuvan kanssa kysyä neuvoja kasvien tunnistamisen suhteen tai vain huvikseen muilta arvuutella. Ihanaa, että muutkin ovat välillä epätietoisia! Tosin aika nopeasti näyttävät kyllä vastaukset löytyvän!)

Luostaripuutarha

2009-08-03T00:40:00.053+03:00

Sisäänkäynti luostarimuseoon.

Tänä viikonloppuna kävimme Finistèren passin (Passeport Finistère, turistivihko, jolla saa alennuksen useista kohteista ja joka myös sisältää aukioloajat ym. infoa) innoittamana Landévennecin entisessä luostarissa, joka sijaitsee upealla Crozonin niemimaalla. Landévennecin entisessä luostarissa siksi, että vanhan luostarin vieressä sijaitsee myös uusi, toiminnassa oleva munkkiluostari, eikä ihme, sillä paikan henki ja luonnonrauha olivat todella virkistäviä. Osallistuimme luostarin opastetulle kierrokselle, joita on kolmesti päivässä. Puutarhaankin olisi ollut opastettu kierros tiettynä päivänä ja aikana. Siinä missä Daoulasin entinen luostari lähistöllä oli pettymys, Landévennec oli oikein mukava turistikohde puutarhaa myöten. Pienenä miinuksena voisi sanoa, että opastukset ja suuri osa näyttelyteksteistä on vain ranskaksi, mikä ei tosin ole yhtään yllättävää mutta suurta yleisöä ajatellen ehkä hiukan harmillista.

Jokaisessa luostarissa oli (kohteen nettisivujen mukaan) ennen yrttipuutarha, jonka kasveja munkit käyttivät lääkintään. Daoulasin jälleenrakennettu luostaripuutarha Finistèressä, missä muutama viikko sitten vierailin, oli isompi (ja ilmeisesti tunnetumpi, erikoistunut harvinaisten kasvien suojeluun) mitä Landévennecin yrttipuutarha, mutta pidin silti enemmän Landévennecin kiinnostavasta ja kompaktista puutarhasta.

Kiinnostavaa puutarhassa oli se, että a) monet kasvit olivat kukassa b) puutarhassa oli myyttisiä kasveja kuten absinttia c) puutarhassa oli monia tuttuja kasveja kuten vadelmaa ja pinaattia d) puutarhassa oli kasveja, joista muistan äitini kertoneen, että niitä käytettiin ennen Suomessakin yrttilääkintään tai värjäykseen (siankärsämö, pietaryrtti).

Siankärsämö - käyttö rohtona, ravintona ja kosmetiikkaan (lähde: yrttitarha.com).

Koiruoho eli maruna, josta mm. vermuttia ja absinttia valmistettiin (lähde: yrttitarha.com ).

Myrkkykasveja. Valkoiset ja liilat kukat näyttävät kovasti neilikalta (joka on myrkyllinen), mutta en ehtinyt varmistaa (nimet oli kyllä oikein hyvin ja näkyvästi merkitty).

Ruokakasveja: oikealla pinaattia ja vasemmalla jotain paikallista (lat. armorica tarkoittaa Bretagnea) vihreää.

Krassia.

Myrkylliset kasvit olivat omassa osiossaan. Kuten kyltti kertoo, jotkut kasvit ovat erittäin myrkyllisiä ja sen takia kasveja oli kielletty koskemasta.

Kaunis unikko oli myrkyllisissä.

Belladonnan marjat myös. Belladonnaa, kuten nimi (kaunis nainen) käytettiin ennen mm. laajentamaan naisten silmien mustuaista tummemmaksi (suuremmaksi), jolloin naiset näyttivät viehättävämmiltä. Kasvi on kuitenkin äärimmäisen myrkyllinen, kuten suomenkielinen nimikin, myrkkykoiso, kertoo.

Loppuupas bloggaus varsin synkkään kasviin - no, ainakin yrttiosuutta tuli tässä postauksessa hiukan käsiteltyä!

Muutama kuva Daoulasista

2009-07-17T00:29:00.009+03:00

Viime tiistai oli täällä yleinen vapaapäivä. Hyödynsin vapaata suuntaamalla Daoulasin luostaripuutarhaan, joka on tunnettu lääkinnällisten yrttien kokoelmastaan ja julkaissut kasvilääkinnästä kirjasenkin. Paha vain, kameran akkukin päätti siirtyä vapaalle ensimmäisten kuvien jälkeen, ei kuvia yrttipuutarhasta siis. Ainoat kuvat otin vaihtuvaan näyttelyyn (Kreikasta Roomaan) liittyvistä ruukkuihin istutetuista Välimeren kasveista. Toisaalta ei oikeastaan harmita: kasvit ja niiden lääkinnällinen käyttö oli hyvin indikoitu, mutta ei tämä yrttipuutarha kovin kuvauksellinen loppujen lopuksi olisi ollutkaan. Yrttipuutarhan lisäksi luostari on tunnettu vaihtuvista näyttelyistään: itse luostariin kävijä ei pääse tutustumaan, ainoastaan luostarikirkkoon ja rekonstruoituun puutarhaan. Ulkona puutarhassa on myös oratorio, vanha lähde sekä kesäisin Ouessantin saaren lampaita, jotka ovat aikuisinakin pieniä kuin karitsat. Lapsia on ajateltu niin vaihtuvassa näyttelyssä kuin puutarhassakin ja heille on varattu tehtävävihkosia.

Loiren laakson ruusuja

2009-07-03T12:03:00.014+03:00

Kuvat alkavat olla jo kuukauden takaisia. Blogin alaotsikosta lilja, ruusu, kirsikkapuu - rimssusta ruusukiintiö taitaa pikkuhiljaa täyttyä: Ranskaan saapuessani Suomen ruusuissa ei ollut vielä edes nuppuja, niin joka paikassa kohdattu äkillinen kukkien loisto häikäisi. Nyt vielä jaksan ihailla yksityisten talojen kauniita puutarhoita ja ikkunapieliä ohikulkiessani, mutta en enää oikein kaivaa kameraa esiin joka tilanteessa. Ei se oikein sopivaltakaan aina tunnu. Loiren laaksossa tämä puutarha oli kuitenkin aidan takaa niin unelma, että on kiva, kun on kuvia muistoksi. Puutarhassa oli selvästi panostettu ruusuihin: oli ruusukäytävä, ruusupylväs ja ruusupensaita oli tuettu myös aitaan.

Loiren laaksoa

2009-06-26T12:55:00.013+03:00

Kuvia muutaman viikon takaa Loiren laaksosta.

Uuden myllyn puutarha, osa III

2009-06-22T14:56:00.022+03:00

Ruusuportti kasvamassa

Kokoa ei kuvasta näy, mutta täällä ja muutenkin Ranskassa olen nähnyt suurimpia ruusun kukintoja, mitä voi kuvitella: ranskalaisen aamiaiskupin kokoisia erivärisiä (avoimen kämmenen kokoisia) ruusuja. Tämänkokoisista kukinnoista saa aivan mahtavan kimpun maljakkoon helposti, puutarhassa ne hämmästyttivät taas ainakin minua.

Toinen kookas kukinto

Seppele vielä kasvavista ruusuista

Näiden oikea nimikin juuri vilahti jossain lukemistani puutarhablogeista, mutta otin kuvan siksi, kun ovat muodoltaan kuin keijunkorviksia!

2009-06-17T14:10:00.007+03:00

Hyvää juhannusta!

Ranskassa, ainakaan meilläpäin, juhannusta ei juhlita, mutta kesä alkaa virallisesti ensi sunnuntaina. Ennen kyllä täälläkin kuulemma poltettiin kokkoja St Jeanin päivän kunniaksi. Nytkin vielä yhdessä maalaispitäjässä oli kyltti St Jeanin päivän vietosta kylällä. Keltit taas kuulemma uskoivat, että kokkojen tuli ohjaa tähdet takaisin taivaalle.

Uuden myllyn puutarha, osa II

2009-06-16T13:46:00.015+03:00

Liila ruusu

Ihania tällaiset pienet polut puutarhassa!

Täälläkin taas kalloja

Lintulammen laituri joutsenineen

Muurikin kukkii

Uuden myllyn puutarha, osa I

2009-06-15T12:29:00.024+03:00

Ploudalmenzeaun julkinen puutarha, Jardin public de moulin neuf (suom. Uuden myllyn julkinen puutarha) osui reitin varrelle sattumalta, mutta oli varsin laaja ilmainen puutarha ruusuineen, lintulampineen ja eläinaitauksineen. Sunnuntaina muut kävijät olivatkin lähinnä lapsiperheitä. Ploudalmenzeau sijaitsee noin 40 minuuttia Brestistä luoteeseen. Kuvia on muutama, jaan ne kolmeen osaan sen takia. Tässä ensimmäisessä osassa hiukan ruusuja, joita oli puistossa vielä paljon enemmän, mutta kuvailin vain osaa. Ruusujen nimet oli hyvin ja selvästi merkitty, mutta en kirjoitellut ylös, muutamasta kyltistä sain kuvan.

Cocorico eli "kukkokiekuu", jos yhdistän nimen oikein.

Fée des neiges eli "hankien haltijatar" tai lähinnä lumikeiju

Brestin kasvitieteellinen puutarha, osa II

2009-06-15T11:14:00.013+03:00

Tässä vielä loput kuvat viime viikolla Brestin Stang Alarissa kukkineista kasveista.

Erilaisia alppiruusuja puistossa oli paljon, mutta usean pensaan kukkiminen puolivälissä: pensaan kukat puoliksi jo lakastuneita. Tämä punainen oli vielä puhkeamassa kukkaan.

Stang Alarin ruusupensaat sijaitsevat portin ulkopuolella, mutta käsittääkseni kuuluvat alueeseen silti.

Iiriksiä oli kävelyreitin varrella tämän yhden ryhmittymän verran.

Brestin kasvitieteellinen puutarha (Stang Alar), osa I

2009-06-11T22:27:00.003+03:00

Tänään ei Brestissä satanut, vaan oli lämmintä ja pääosin aurinkoista: harvinaista muuhun viikkoon verrattuna, joten hyödynsin myöhäisiltapäivän piipahtamalla kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvihuoneet ja näyttelytila eivät vielä ole auki kuin kaksi kertaa viikossa, mutta itse puutarha on auki ja ilmainen. Aluetta kiertää useita polkuja, joista voi valita jyrkän tai loivemman, puistopolun tai metsäpolun. Kukkivia kasveja ei paljon vielä ollut paljoa.

Kallat kasvoivat veden ääressä. Ranskassa törmää välillä ulkosalla
kasveihin, jotka ovat Suomessa tuttuja pääosin kukkakaupasta.

Puutarhassa on iso lintulampi, jonka äärelle lapsiperheet poikkeuksetta hakeutuvat. Muutenkin Ranskassa lapsia ei viedä niinkään leikkipuistoon, vaan tavalliseen puistoon. Monessa puistossa onkin eläimiä aitauksessa (ransk. ménagerie) lasten iloksi.

Poikanen uiskentelee lummelammessa. Lumpeenkukkia ei vielä näkynyt (Orléansissa oli jo).

Puistossa on pieni vesiputous, josta kuvan joki lähtee kiemurtelemaan.

Villikissa lepäili puun (rhodo?) alla.

Digitaliksia

Tästä en kyllä tiedä, mikä! Puistossa on luonnollisesti kyltit kasvien tunnistamiseen, mutta välillä kylttejä on vaikea löytää.

Pioneita/Pivoines

2009-06-11T13:38:00.002+03:00

Rakastan pioneita, ne ovat melkein lempikukkiani. Sekä pyöreät nuput ovat suloisia ja isot, auki räjähtäneet tuoksuvat kukinnot ovat kauniita ja upeita niin ulkona kuin maljakossakin. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Parc Floral de la Sourcen ruusupuutarha / La roseraie du Parc Floral de la Source en juin

2009-06-10T13:40:00.003+03:00

Suomen puutarha ennen lähtöä / Mon jardin à Finlande en mai

2009-06-09T16:10:00.007+03:00

Omenapuu kukassa

Omenapuun nuppuja ja kukintoja

Hiukan mursi sydäntä jättää Suomen kukoistava ja omenapuun kukilta ja sireeneiltä tuoksuva puutarha taakse. Taistelu voikukkia vastaan jäi kesken, samoin nokkosten nitistäminen. Ruusuporttiprojektikin saa nyt odottaa, ehkä Ranskasta saadaan hyviä ideoita siihen. Ennen lähtöä otin kuvia puutarhasta muistoksi koti-ikävää lievittämään.

Päärynäpuu kukassa. Loiren laaksossa näin päärynäpuussa jo pienet raakileet: siellä oli ollut 45 astetta helleaallon aikaan, mikä varmaan joudutti kasveja.

Klematis lähikuvassa

Klematis valtaa seinää

Orvokkeja ja lemmikkejä

Hapankirsikka kukassa

Pioni nupullaan

Helmihyasintteja

Parc de la Sourcen perhoshuone / La serre aux papillons

2009-06-09T12:59:00.002+03:00

Koteloita lasin takaa

Parc Floral de la Source on maksullinen puutarha (aikuiset 6 euroa) Orléansin kaupungin eteläosassa. Puutarhan yhteydessä sijaitsee pieni kauppa, jossa oli myynnissä mm. ihania japanilaisia puutarhajuttuja, ja paikallisten kehuma ravintola. Sunnuntaina puutarhassa näki lähinnä lapsiperheitä (Ranskassa oli äitienpäivä). Puutarha on lapsiystävällinen, sillä siellä on mm. kotieläimiä (aaseja, vuohia, jne.) ja minijuna (joka oli huollossa). Puutarhan alue on suuri, ja se on jaettu erilaisiin teemoihin. Iirispuutarha oli jo harmittavasti lakastunut, mutta ruusut kukoistivat, pionitkin (tosin niitä ei oltu tuettu, vaan kukat laahasivat maata).

Puutarhassa oli myös erillinen, kuuma sisätila eksoottiselle perhospuutarhalle. Perhospuutarhan voi käsittääkseni rakentaa myös ulos, valitsemalla tiettyjä kasveja, jotka perhosia houkuttavat, mutta tämä oli sisätiloissa ja sisälsi pienen näyttelyn perhosen kehityksestä (puutarhassa oli myös perhoskoteloita) toukasta perhoseksi sekä esihistoriallisen aikajanan maapallon kasvi- ja eliölajeista (perhoset ilmestyivät maapallolle samaan aikaan dinosaurusten kanssa, saniaiskasvien jälkeen mutta ennen kukkivia kasveja). Perhoset olivat todella "kesyjä": tulivat pariinkiin otteeseen levähtämään käsilaukulle tai villapaidan päälle. Yksi perhonen ei meinannut millään lähteä, kaveerasi vain miehen mustalla villapaidalla, joka oli olkavarrella kuumuuden takia. Halusimme jo vähitellen poistua näyttelystä, mies meinasi mennä hakemaan näyttelyvalvojan apuun. Mutta vanhalla leppäkertun poistamismenetelmällä, kevyellä puhaltamisellahan se lähti - tuli tosin ensin laukkuni hihnalle, mutta sitten lensi lähimpään kukkaan.

Vielä Suomessa ollessani katsoin sitä uutta englantilaista puutarhaohjelmaa (Christinen kanssa, sarja loppui viime viikolla), jossa Christine sanoi, että on mielenkiintoista mennä Kiinaan, kun siellä näkee kasveja niiden alkuperäisissä kasvuolosuhteissa - Christinen mukaan monet kasvit on tuotu alunperin Aasiasta Eurooppaan. Perhoskasvihuoneessa tämä tuli mieleen, kun bongasin valtavan kiinanruusupensaan, joka meillä pohjolassa on pienenä huonekasvina. Tulilatvakin oli mielestäni pensaana perhospuutarhassa. Espanjassa ja Portugalissa saa taas usein ihmetellä ja ihastella tuttua joulutähteä, joka siellä kasvaa näyttävänä pensaana.

P.S. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Uusi kasvi- ja puutarhablogini / Voilà mon nouveau blog!

2009-06-08T23:49:00.006+03:00

Kasvikuvia ja puutarhakokemuksia on alkanut kertymään reilun vuodenikäiseen Vihreä curry-blogiini siihen tahtiin, että olen päättänyt aloittaa kasviharrastukselle aivan oman blogin, jossa tulee olemaan runsaasti valokuvia ainakin vierailluista Ranskan julkisista puutarhoista. Olen noviisi kasviasioissa; neuvoja tai viisautta tältä blogilta lienee siis turha odottaa, bloginpitäjän haltioitumista ja pähkäilyä kuitenkin on luvassa :).

Nämä ruusukuvat ovat Orléansista viime viikonlopulta: Ranskassa ruusut ovat täydessä kukassa. Vierailin Orléansin Parc Floral de la Source- puistossa, minkä ruusupuutarha sekä perhoshuone varsinkin tekivät vaikutuksen. Siitä kunnon postaus seuraavaksi.

P.S. Tästä linkki vanhoihin Vihreän curryn Suomen kasvikuviin ja Ranskan kasvikuviin.

Päivitys 16.9.2009

Minulta on kyselty, mistä blogin nimi Scarborough Fair - joka on kieltämättä pitkä ja oudosti taipuva suomalaisen suuhun - tulee. Nimi tulee samannimisestä englantilaisesta keskiaikaisesta kansanlaulusta, jonka alkuperäiskielisessä sanoituksessa mainitaan useita laulun syntyaikaan vahvasti symbolimerkityksellisiä yrttikasveja. Suomalaissanoituksessa kasvit ovat muuttuneet liljaksi, ruusuksi ja kirsikkapuuksi - yksi vaihtoehto olikin, että blogin nimi olisi ollut Lilja, ruusu, kirsikkapuu. Lisätietoa laulusta tästä englanninkielisestä linkistä.